Turvallisemman tilan Periaatteet.

Varkaus Pride  ry:n toiminnassa noudatamme

TURVALLISEMMAN TILAN PERIAATE

 Syrjinnästä vapaa

Kaikki ovat tervetulleita sellaisina kuin ovat. Emme hyväksy homo- tai transfobiaa, seksismiä tai rasismia emmekä minkäänlaista syrjintää tai häirintää vamman, terveydentilan, kehon piirteiden tai minkään ihmisen ominaisuuden perusteella.

Luottamuksellisuus

Käymämme keskustelut ovat luottamuksellisia. Emme kerro keskusteluissa kuulemistamme kokemuksista tai kohtaamistamme ihmisistä kenellekään, joka ei osallistu kokoontumiseen. Keskusteluista tai osallistujista ei saa ottaa eikä julkaista kuvia, videoita tai äänitallenteita. Emme koske toiseen ilman lupaa.

Oikeus itsemäärittelyyn ja -määrittelemättömyyteen

Kunnioitamme jokaisen oikeutta määritellä tai olla määrittelemättä itsensä. Tämä koskee niin seksuaalista suuntautumista ja sukupuoli-identiteettiä kuin kaikkea muutakin. Jokaisella on oikeus valita nimi tai nimimerkki, jolla haluaa tulla kutsutuksi, samoin käyttämänsä pronominit. Vältämme yleistämistä ja oletustemme pohjalta toimimista.

Hyväntahtoisuus

Olemme rakentavia, ymmärtäväisiä ja reiluja, jotta ryhmässä uskaltaa puhua luontevasti ja avoimesti. Jos joku käyttää loukkaaviksi koettuja sanoja, kerromme ystävällisesti paremman termin tai ilmaisun. Jos erehdymme, pyydämme anteeksi ja jatkamme eteenpäin.

Kunnioitus

Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä ja velvollisuus kunnioittaa muiden mielipiteitä. Syrjivää puhetta emme kuitenkaan hyväksy. Jokainen saa osallistua keskusteluun omalla tavallaan; on lupa myös olla hiljaa.

Puheeksi ottaminen

Itsestäänselvyyksiä ei ole olemassa! Aina saa kysyä tarkennusta tai muistutusta käsitellyistä asioista tai ohjeista.

Tilan antaminen

Kuuntelemme toistemme puheenvuoroja ja pyrimme välttämään toistemme keskeyttämistä tai päälle puhumista.

Moikkaamattomuus

Kaikki eivät kerro muualla, että he osallistuvat Varkaus Pride ry:n toimintaan. Emme osoita tuntevamme toisiamme tämän toiminnan ulkopuolella, jos siitä ei ole etukäteen sovittu. Muille saa antaa luvan tervehtiä itseään mutta heidän ei tarvitse antaa samaa lupaa.

© Varkaus Pride ry